Onko siinä laitaa, että nelikymppinen mies viettää iltakausia läppärinsä äärellä miettien kuvitteellisen jalkapallojoukkueen kokoonpanoja, pähkien pelaajasiirtoja ja suunnitellen taktiikoita tuleviin otteluihin? Ainakin vaimo katsoo joskus hieman hitaasti, kun intoudun pohtimaan juniorijoukkueen hyökkääjän lupaavia otteita tai riemuitsen lapsenomaisesti Wiialan Westien lyötyä ennakolta vahvemmaksi luullun joukkueen. Hullua - vai onko?
Pelit imaisevat mukaansa. Niissä on eittämättä addiktiivisia piirteitä, mutta toisaalta ne ovat tapa viettää aikaa siinä missä esimerkiksi TV:n katselu. Paitsi, että parhaimmillaan pelaaminen voi aktivoida ihmisiä, auttaa luomaan uusia sosiaalisia suhteita, kehittää ajattelua... noin niin kuin aluksi. Pelaamista morkataan aivan suotta. Toki liika on aina liikaa, mutta meidän täytyisi ymmärtää, että pelaaminen on harrastus siinä missä vaikka golf tai haitarinsoitto. Harva kuitenkaan tuomitsee innokasta haitarinsoittajaa tai golfaajaa hänen harrastuksestaan.
Tunnen useita aikuisia, hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka ovat innokkaita pelaajia. Yliopettajia, lehtoreita, professoreita... Miksipä siis pelaaminen ei voisi olla myös lapsille ja nuorille hyvin sopiva harraste siinä missä mikä muu tahansa? Eniten ärsyttääkin se, että esimerkiksi omassa tutkimuksessani olen törmännyt vastakkainasetteluun terveet elämäntarvat ja liikunta vs. pullamössönuoret ja pelaaminen.
Ja koukussa Hattrickiin... mihin siis? Virtuaalijalkapalloon, joka löytyy osoitteesta http://www.hattrick.org. Vilkaiskaahan!